top of page

Paljon on jälleen kuluneella kaudella tapahtunut, ja nyt on aika aloittaa. Lauantai-iltana 11. päivä Botniahallin kirkkaisiin valoihin astelee kotijoukkue Dogs ja vieraat  TUAS Tornadoes.

 

Otteluun lähtökohdat ovat molemmilla joukkueilla samat. Yksi peli ja siitä tappio. Koiralaumaa uitettiin ensimmäisessä ottelussa Tampereella ja Tornadoes jäi katujyrän alle paikallisderbyssä Utua vastaan.

​

Dogsien puolelta kauden avauksessa nähtiin todella paljon uusia pelaajia, joista selkeästi huomasi, että jännitys vei parhaat suoritukset jonnekin aivan muualle. Nyt on kuitenkin vuorossa uusi peli, joten on odotettavissa selkeästi vaarallisempi ja tehokkaampi Dogs.

​

Tällä kaudella lopputurnauksen muututtua Final Four -formaatilla pelattavaksi on jokainen ottelu entistä tärkeämpi.  Estraadille astelee siis kaksi joukkuetta, jotka pelaavat käytännössä selkä seinää vasten. Se on ainakin varmaa, että Dogs tulee otteluun entistä vahvempana ja ilkeämpänä.

​

Joukkueen uusi PJ Antti Rinta-Aho ennakoi lauantaita:

-Koirat ovat valmiina ekaan kotipeliin. Sekä vanhat pelaajat että rookiet ovat kehittyneet selvästi offseasonin alusta, ja kotiavauksesta lähdetään luonnollisesti hakemaan voittoa. Vaikka viime vuoden jälkeen on tapahtunut selvä nuorennusleikkaus, niin Botnialla nähdään mitä todennäköisimmin aina yhtä kova koiralauma.

 

​

Tälle kaudelle ominaista koiralaumassa on ollut ideologian muutos. Pelaajat pelaavat ilon ja nautinnon kautta. He luottavat toisiinsa entistä enemmän. On ollut huomattavissa yhtenäisen joukkueen merkkejä, joka varmasti löytää keinot voittaa tiukat ottelut.

 

​

Seuraa heitä:

​

Juho "Nice guy" Nätynki #56 LB

​

Samppa "One more year" Luoma-Halkola #12 QB

​

Jens "The Finger" Färm #10 WR

​

Joonas "Rainman" Reini #75 OL

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

Lauantai-ilta, täyteen ahdattu Botniahalli ja kaksi nälkäistä jenkkifudis joukkuetta taistelemassa voitosta ja kunniasta.

​

Et löydä tämän parempaa viihdettä Vaasasta!

Botniahalli omaa loistavat olosuhteet kotiotteluille, joihin on vapaa pääsy tällä kaudella

Koirien hyökkäyksen pelinrakentaja Samppa Luoma-Halkola on osoittanut vaarallisuutensa jälleen kerran. Isossa roolissa olevaa gambleriä kannattaa seurata tarkasti.

Puolustus on jälleen iskussa. Kannattaa seurata dogsi defencen ykköstähteä Juho Nätynkiä. Joka paikkaan kentällä ja sen ulkopuolella ehtivä seuramies tulee tekemään isoja pelejä. Oletko valmis niihin?

Dogs vs Tornadoes otteluisäntänä               

             

 

 

        "Ylivoimaisesti parhaat wingsit Vaasasta - Dogs suosittelee"

                              Purevatko koirat jälleen?
               Kumpi siirtyy viikonloppuun voittajana?
           Onko raha muuttanut Saku Koivua ihmisenä?
 
Näihin kaikkeen saat vastauksen ensi lauantaina 11.3, kun pallo laitetaan ilmaan klo 19:30.
 
                                              WE READY!!!
​
                                                  WUFF!!!
bottom of page