top of page

Helsingin reissulta niukka tappio - Predators kiri viime hetkillä ohi

Koirien kausi käynnistyi lauantaina vierasottelulla Aalto Predatorsia vastaan. Aalto oli hävinnyt kauden ensimmäisen pelinsä TUAS Tornadoesille, joten vastassa oli sisuuntunut Predators. Ottelu pelattiin hyytävän kylmässä Käpylän juniorihallissa, mutta kylmyyteen Koiralauma onkin jo Vaasassa tottunut. 

​

Pelin alussa nähtiin ikävä tilanne, kun Dogsien aloittava pelinrakentaja Markus Petman loukkaantui. Miehen kausi on mitä ilmeisimmin ohi, ja tilanteen jälkeen Lauri Saari siirtyi pelinrakentajaksi. Saari juoksikin ensimmäisellä hyökkäysvuorolla TD:n ja kun lisäpistekin onnistui, lukemat olivat 0-7 vierasjoukkueen hyväksi. Aalto sai myös pistetilinsä avattua, kun pelinrakentajan pitkä heitto yllätti Dogs-takakentän, lisäpiste ei kuitenkaan onnistunut. Upean pelin keskushyökkääjänä pelannut Juha Kärnä lisäsi Koirien johdon vielä lukemiin 6-13 ja tässä tilanteessa siirryttiin puoliajalle.

​

Toisella puoliajalla Saari jatkoi loistavia otteitaan ja juoksi TD:n myötä lukemiksi 6-19. Predators ei ollut kuitenkaan sanonut viimeistä sanaansa, vaan kavensi ensin tilanteeksi 13-19 ja kun myös kotijoukkueen viimeinen hyökkäysvuoro tuotti seitsemän pistettä - siirtyivät helsinkiläiset ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon lukemin 20-19. Saaren johtama Dogs-hyökkäys pääsi vielä viime sekunneilla yrittämään tasoitusta, mutta pallo jäi lopulta n. puolen jaardin päähän maaliviivasta.

​

- Peli lähti hyvin käyntiin, saimme toteutettua pelisuunnitelmaamme. Sitten sattui pelinrakentajan loukkaantuminen, joka muutti ottelun kulkua. Lauri Saari hyppäsi pelinrakentajaksi ja paikkasi loistavasti. Teimme joukkueena muutamia virheitä, joihin peli lopulta kaatui. Keskustellaan pelaajien kanssa ottelu läpi ja katsotaan, mitä voimme parantaa. Jatkamme tiistaina harjoituksia ja suuntaamme katseet kohti Jyväskylä-peliä, tuumii päävalmentaja Mikko Isokääntä.

​

- Peli oli hallinnassa vielä kolmannen neljänneksen lopussa. Sen jälkeen muutama nukahdus sai mentaliteettimme järkkymään ja kotijoukkue sai kurottua eron kiinni mennen lopulta lisäpisteellä ohi. Viimeisen puolentoista minuutin draivi ei riittänyt kuitenkaan, ja pallo jäi puolen jaardin päähän maaliviivasta. Rookiet osoittivat kuitenkin olevansa valmiita pelaamaan! Lauri Halonen, Tuomas Hvitfelt, Tatu Korpela ja Juha Kärnä etenkin pelasivat loistavasti, kertoo Lauri Saari.

​

Pelit jatkuvat tulevana lauantaina kotipelillä Jyväskylä Renegadesia vastaan. Tule paikalle kannustamaan Koiralauma voittoon!

bottom of page