top of page

RAPORTTI - 17.-18.4.2015 Student Bowl I

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

21.4.2015

 

Korkeakoulujenkkifutiksen runkosarjan kolmanneksi paras joukkue Wasa Dogs koki valtaisan pettymyksen Student Bowlin puolivälieräottelussa kuudenneksi rankattua Lappeenranta Wildmeniä vastaan. Perjantai-illan tasainen vääntö kääntyi ottelun loppuhetkillä itäsuomalaisille numeroin 14-21. Merkittävimmät poissaolot kauden runkokokoonpanosta olivat takareitensä loukannut aloittava running back Joni Rajala, opiskelijamaaottelussa loukkaantunut puolustuksen ydinpelaaja, linebacker Niklas Plyhm, vatsatautiin pelipäivänä sairastunut avauksen cornerback, Olli Koskivuo sekä toista kauttaan puolustuksen linjassa pelanneet Matias Pennanen ja Karl Gaib. Kauden huipentumaan uusina rosteriin nimettiin vanhat tutut: puolustuksen linjaan Topi Korpela ja hyökkäyksen linjaan Esa Kylmäluoma.

 

Peli oli erittäin tasaista koko ajan. Dogs onnistui tekemään kaksi maalia, osumat merkkautti itselleen juoksulla RB Simon Lehtimäki ja Anton Luukon heiton vastaanotolla TE Jori Pakkanen. Toisella puoliajalla villimiehet pääsivät kuitenkin vyöryttämään pitkiä hyökkäysvuoroja toisensa perään ja etenivät pikku hiljaa yritystensä puitteissa, pitäen samalla vaasalaishyökkäyksen sivurajalla. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin vielä Dogsin pisteen johdossa, mutta Lappeenranta onnistui rynnimään kovalla taistelulla seitsemän pisteen johtoon. Vaasalaisille tarjoutui vielä mahdollisuus tasoittaa peli ja mennä tarvittaessa vielä johtoonkin, mutta neljännen yrityksen juoksupeliä reilu jaardin päästä maalia ei pystytty runnomaan sisään ja Wildmen pääsi kuluttamaan juoksupelillään pelikellon loppuun.

 

Puolustuksen linjan kokemusta edustava Tomi Nuorala kommentoi Wildmen-ottelua seuraavasti: "Odotukset olivat korkealla ennen peliä. Harmittavasti edellisen pelin ja lopputurnauksen välissä oli puolustuksen puolelle tullut aloittavien pelaajien loukkaantumisia. Tämä mun mielestä näkyi siinä ettei oikein pystytty joustamaan pelisuunnitelmassa ja lisäksi tämä näkyi suorittamisessa, varsinkin pelin edetessä."

 

Wildmen paikkasi hyvin pientä tekniikan puutetta väkevällä fysiikallaan, jollaista Dogs ei ollut kauden aiemmissa peleissään vielä kohdannut. Tasainen ottelu olisi voinut kääntyä kummalle tahansa, mutta tällä kertaa korkeakoulusarjan uusin tulokas oli kentän joukkueista piirun verran nälkäisempi. Lappeenranta venyi lopulta turnauksessa pronssille päästäen pronssiottelussa ainoastaan kaksi pistettä ja tehden ainoana joukkueena Bowlin voittajalle UTU Beaver Huntersille yli 20 pistettä. Turun yliopisto voitti siis neljännen peräkkäisen Suomen mestaruuden peitoten viime vuoden finaalin toisinnossa Maanpuolustuskorkeakoulun NDU Black Knightsin 32-12.

 

Raskaasti pettyneet koirat joutuivat saman tien puolivälieränsä jälkeen pelaamaan sijoitusottelun paremmin levännyttä ja ajatuksensa kasannutta Aalto Predatorsia vastaan, joka juoksi väsyneestä ja haluttomasta vaasalaisjoukkueesta yli vahvan esimmäisen puoliajan ansiosta lukemin 18-34. Sijoitusotteluissa Dogs siirtyi hyökkäyksen pelikirjansa viimeisille sivuille ja pelasi useita kikkapelejä. Molemmin puolin palloa kentälle pääsi myös kaudella vähemmän peliaikaa saaneita pelaajia. Ikävä kyllä ottelusta Aaltoa vastaan ei kuitenkaan selvitty ilman loukkaantumisia, muun muassa pelinrakentaja Anton Luukko joutui siirtymään sivuun ja tekemään tilaa Jyväskylässäkin peliä johtaneelle Pekka Koskelalle. Matsin vaasalaismaaleista vastasivat keskushyökkääjät. Ensin Simon Lehtimäki, tällä kertaa kahdella juoksumaalilla ja ottelun viimeisellä pelillä Koskelan mainiosta option-pelistä pallon saanut Niklas Ruotsalainen.

 

Lauantaina Dogsia odotti vielä sijoitusottelu isäntäjoukkue TuAS Tornadoesia vastaan, jonka muutamat Dogsin kesällä pelaavat futarit jättivät varmuuden vuoksi väliin. Hajanainen Dogs-pakka pelasi loistavasti ottaen huomioon, että lähes jokainen pelaaja pääsi tai joutui pelaamaan oman tonttinsa lisäksi vierasta pelipaikkaa. Koskela jatkoi QB:n paikalla tehden juosten itse yhden ja tarjoillen Jermu Mehtäjärvelle kaksi heittomaalia. Myös puolustus pääsi pisteille, kun linjamies Leo Konttinen poimi rähmätyn pallon kentästä ja kantoi sen lähes maaliin asti - kuusi pistettä varmisti terävästi Mikael Metsälä. Puolustuksessa väläyttelivät myös fumblen poiminut ja vakuuttavasti sitä palauttanut järkäle Juha Lahti ja lauantaiksi tervehtynyt, kauden viidenteen otteluun kauden viidennen syötönkatkonsa ottanut Koskivuo. Huima saldo täksi kaudeksi laitahyökkääjän paikalta puolustukseen vaihtaneelle pelaajalle.

 

Tornadoes-ottelun lopussa Dogs yritti vielä kiriä takaa-ajoasemassa wildcat-tyylisellä hyökkäyksellä, jossa pelinrakentajan paikalle heitetty Ruotsalainen pääsi juoksemaan oikealta ja vasemmalta mehevien blokkien takana kokonaisen hyökkäysdraivin omalta kympiltä aina maaliin ja lisäpisteisiin saakka. Erikoismuodostelmassa blokkeja jakoivat telaketjuosaston miehet, muun muassa normaalisti puolustuksen puolella pelaavat Lahti, Koskela ja Jyri Kytöharju sekä fullback Jarkko Toivonen. Vaikka Dogs löysikin vielä pelihuumorin kauden viimeiseen otteluun, tapahtumarikas koitos päättyi turkulaisten voittoon yhden maalin erolla (32-38). Dogs ehti hetken jo luulla voittaneensa, kun rookie-laitahyökkääjä Henri Hämäläinen sai pallon kiinni maalialueella viimeisten sekuntien aikana, mutta maali hylättiin rangaistuksen vuoksi.

 

Tomi Nuorala löysi Dogsin kaudesta positiivista sävyä lopputurnauksen pettymyksestä huolimatta: "Mun mielestä runkosarja sujui tosi hyvin, varsinkin kun otetaan huomioon, että tosi moni ennakkoon ratkaisijoiksi kaavailluista pelaajista ei pystynytkään pelaamaan. Esim. Jussi Kaas, Walter Vasanoja, Antti Valtonen ja sitten Santtu Leinokin pelasi vain vähän ennen loukkaantumistaan. Kuitenkin ehjänä olleelta joukkueelta oikein hyvää suorittamista. Toivottavasti ensi vuonnakin rekry onnistuu yhtä hyvin kuin tänä vuonna ja joukkueen hyvä kehitys pääsee jatkumaan."

 

Iki-Dogs Nuoralan oma taival joukkueessa päättyi silti monen muun tavoin kevääseen 2015. Riippuen syksyn työsopimuksestaan Nuorala kuitenkin harkitsee valmennuksen puolelle siirtymistä. Student Bowlissa moni muukin pelaaja puki Dogsin peliasun ylleen viimeistä kertaa. Jo kauden 2010-2011 ensimmäisessä Wasa Dogsin joukkueessa pelanneille Pekka Koskelalle, Niklas Ruotsalaiselle, Esa Kylmäluomalle ja Topi Korpelalle ottelu jäi Nuoralan tapaan viimeiseksi Dogs-paidassa. Myös kokeneen puolustuksen linjamiehen Juha Lahden (Dogs vuodesta 2013) viimeiset taistelut jefukentillä on nyt nähty.

 

Parhaan runkosarjansa koskaan pelannut Dogs jäi jo toisen kerran historiassaan vain maalin päähän mitaliotteluista. Vaikka osa joukkueen kokeneemmasta kaartista joutuukin lopettamaan pelinsä tähän kauteen, jää ryhmään hyvä runko pelimiehiä tulevia kausia ajatellen. Jos toiminnan taso nousee Vaasassa tasaisesti kausittain, niin kuin tähänkin asti, on vain ajan kysymys, koska Dogs pelaa Student Bowlissa mitaleista. Seuran "alkuperäinen" pelaajasukupolvi ei siihen vielä pystynyt, mutta mitalijahti jatkuu tästä kaudesta viisaampina jälleen ensi kaudella.

 

 

 

 

 

 

 

Tuskastuneita ilmeitä vaasalaisten sidelinella perjantain puolivälieräottelussa Lappeenranta Wildmenia vastaan. Kuva: Kari Toivonen.

Dogs-puolustuksen väsymätön puurtaja #72 Tomi Nuorala Wildmen-pelissä. Kuva: Kari Toivonen.

Nuoruus ja kokemus. Rookie #59 Leo Konttinen oli lähellä linjamiehelle harvinaista touchdownia Tornadoes-ottelussa. Samassa pelissä kaikilla Dogsin kausilla joukkuetta edustanut hyökkäyksen linjamies #76 Esa Kylmäluoma pelasi jäähyväisottelunsa. Kuva: Kari Toivonen.

Simon Lehtimäki (#50) johti Vaasan juoksuhyökkäystä Wildmeniä vastaan. Pelinrakentaja Anton Luukko ehti heittää Student Bowlissa yhden touchdownin ennen loukkaantumistaan. Kuva: Kari Toivonen.

Running back #29 Niklas Ruotsalainen on yksi monista joukkueen alkuperäispelaajista, joka joutuu jättämään korkeakoulusarjan tämän kauden jälkeen. Kuva: FSC Media, Riku Flink.

Tornadoesin oli hyvin vaikea pysäyttää lähes kaksimetristä ja 160-kiloista Juha Lahtea tämän poimittua fumblen ja päästyään vauhtiin. Kuva: FSC Media, Riku Flink.

Wasa Dogs Student Bowl I:ssä. Kuvan siviiliasuisten pelaajien määrä kuvastaa hyvin joukkueen turnausta varjostanutta loukkaantumissumaa. Kuva: FSC Media, Riku Flink.

bottom of page