WASA DOGS
College Football Since 2010

Dogsin puolivälierävastustaja ja ohjelma Student Bowliin varmistui
13.4.2015
Amerikkalaisen jalkapallon korkeakoulusarjassa oman lohkonsa voittanut Wasa Dogs on odottanut runkosarjan loputtua vastustajaa tämän viikon perjantain tiukkaan puolivälierävääntöön Turussa pelattavassa Student Bowlissa. Vastustajaksi selvisi lauantain viimeisten runkosarjaotteluiden jälkeen Lappeenranta Wildmen. Korkeakoulusarjan lopputurnausta on pelattu keväästä 2012 alkaen, ja joka vuosi Suomen mestariksi on kruunattu Turun yliopistoa edustava UTU Beaver Hunters. Dogsin paras sijoitus on viides, keväältä 2013. Turnaus pelataan tänä vuonna Turussa Parkin kentällä ja ensimmäistä kertaa Student Bowlin nimellä.
Sarjan kymmenestä joukkueesta Bowliin osallistuu kahdeksan KyAMK Eaglesin ja Jyväskylä Renegadesin jäätyä pois vähäisen pelaajamäärän vuoksi. Kerrasta poikki pelattavien puolivälierien otteluparit muodostuvat laittamalla kaikki joukkueet voittoprosentin mukaiseen rankingiin lohkoista riippumatta. Vakuuttavasti voitosta voittoon marssinut Maanpuolustuskorkeakoulun joukkue NDU Black Knights vei lopullisen rankingin voiton tänä vuonna puhtaalla 4-0-saldolla ennen hallitsevaa mestaria Beaver Huntersia. Dogs jäi joukkuerankingin kolmannelle sijalle runkosarjan kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla. Dogsin haastaa siis puolivälierässä rankingin kuudes joukkue, Wildmen, joka kiilasi lopulta TCFA Unicornsin ohi rankingissa, koska TCFA:n Renegadesista saamasta luovutusvoitosta saatuja pisteitä ei huomioitu.
Vuonna 2013 perustettu Wildmen osallistui korkeakoulujenkkifutiksen runkosarjaan ensimmäistä kertaa tänä keväänä, mutta otti osaa lopputurnaukseen viime kaudella häviten ensimmäisen ottelunsa tulevalle mestarille Beaver Huntersille selvin numeroin. Tämän kauden runkosarjassa joukkueen onnistui voittaa KyAMK Eagles kahteen kertaan (26-13 ja 6-37), mutta se kärsi tappiot niin Black Knightsille kotonaan (12-52), kuin Aalto Predatorsille vieraissa (39-13). Yksittäisessä ottelussa voi kuitenkin tapahtua mitä vain, ja lopputurnauksessa pelaajien pienet vaivat tuppaavat unohtumaan, kun jokainen joukkue pyrkii saamaan parhaat voimansa kentälle. Lappeenrannan parhaimmistoon näyttäisi kuuluvan SAJL:n tilastojen mukaan hyökkäyksen puolella peräti 10 maalia heittänyt pelinrakentaja Aleksi Saurus sekä palloja kiinniottaneet Kim Lovén (4 TD) ja Otto Markkanen (2 TD). Emil Himmelroos on merkkauttanut kaksi juoksumaalia runkosarjan aikana.
Voitolla kello 17:00 alkavasta puolivälierästä Dogsin matka jatkuu lauantaiaamuna pelattaviin välieriin, tappiolla koiralauma jää pelaamaan sijoitusotteluita vielä perjantai-iltana. Pronssista pelataan lauantaina 14:30 ja kultamitalien kohtalo ratkeaa klo 17:00 alkavassa finaalissa.
Student Bowl 2015 ohjelma:
Perjantai 17.4. Kenttä 1 Kenttä 2
13.00 UTU Beaver Hunters (2.)
- TCFA Unicorns (7.)
15.00 NDU Black Knights (1.) Åbo Akademi 09ers (4.)
- TUAS Tornadoes (8.) - Aalto Predators (5.)
17.00 Naisten ottelu Wasa Dogs (3.)
- Lappeenranta Wildmen (6.)
19.00 Sijoitusottelu Sijoitusottelu
Lauantai 18.4. Kenttä 1 Kenttä 2
10.00 Semifinaali Semifinaali
12.00 Sijoitusratkaisuottelu Sijoitusratkaisuottelu
14.30 Pronssiottelu
17.00 Finaali

Dogsin pelinrakentaja #10 Anton Luukko.
Korkeakoulujenkkifutiksen runkosarjan joukkuerankingit 2015 Student Bowliin:
W-L maaliero
1) NDU Black Knights 4-0 + 104
2) UTU Beaver Hunters 3-1 + 110
3) Wasa Dogs 3-1 + 23
4) Åbo Akademi 09ers 3-1 + 16
5) Aalto Predators 2-2 + 19
6) Lappeenranta Wildmen 2-2 - 22
7) TCFA Unicorns* 2-2 + 1
8) TUAS Tornadoes 0-4 - 126
-----------------------------------------------------
Jyväskylä Renegades (ei osallistu)
KyAMK Eagles (ei osallistu)
* = TCFA:n luovutusvoitosta saatua voittoa ei lasketa rankingiin, joten Wildmen sijalla 6.
Korkeakoulujenkkifutiksen runkosarjan tilastot ja lohkojen lopputilanteet:
http://www.sajl.fi/sarjat/korkeakoulujenkkifutis/
Student Bowlin kotisivut:

